Erä 10kk 99,00€ (Kestotilaus), norm. 132,50€

Enemmän kalastusta, retkeilyä ja elämyksiä!

Erä kertoo parhaista pyyntimuodoista, hyvistä kalakohteista ja toimivimmista välineistä. Monesti pienelläkin kalastustyylin muutoksella, yksittäisen välineen virittämisellä tai uuden taidon omaksumisella on suurta merkitystä saaliin määrän ja laadun parantumiseen. Erä tarjoaa myös laajan kirjon suomalaisten retkeilijöiden kokemukseen perustuvaa retkikohde- ja välinetietoa. Eniten rahanarvoista hyötyä lukijat saavat Erän ainutlaatuisen laajoista vertailutesteistä, joiden avulla he pystyvät kohdistamaan omat välinehankintansa entistä järkevämmin joko huippulaadukkaisiin testivoittajiin tai hinta/laatusuhteeltaan edullisiin hyvä ostos -tuotteisiin.

Lehden avustajakunnan pääosan muodostavat eri alojen asiantuntijat sekä ammattimaisesti toimivat kalastus- ja eräoppaat, joiden tehtävänä on antaa joka numerossa runsaasti rakennuspuita lukijan omien tietojen ja taitojen jatkuvaan kartuttamiseen. Erä ilmestyy 12 kertaa vuodessa, yksi kaksoisnumero. Vuosikerran hinta Etuasiakkaalle on 117,20 euroa.

Tilaajalahja

Marttiini lentojätkä puukko, arvo 34,90€. Marttiinin eräpuukot ovat jo vuosikymmenien ajan palvelleet eränkävijöiden repussa varmoina yleistyökaluina ja taitavien vuolijoiden nikkarointivälineinä. - Helppohoitoinen ruostumaton kromiterä säilyttää terävyytensä pitkään - Kahva on petsattua koivua. Sen karheahkosta pinnasta saa pitävän ja turvallisen otteen. - Kiristettävällä kantimella varustettu nahkatuppi, joka soveltuu myös vasemmalla kannettavaksi - Käteen istuva ja näppärä vuolupuukko drop point -terällä, sopii myös tarkkaan työskentelyyn - Pituus on 20,4 cm, josta terän osuus on 9,3 cm

Tilaa lehti